Kaikki alkoi vuonna 1994, kun maistoin kauppisystäväni Marjan tekemää kalasoppaa ja ihmettelin, miten tämä voi olla näin hyvää. Marja kertoi, että tilaa mausteet kotimyyntiyritykseltä, joka sijaitsi hänen kotikonnuillaan. Ajattelin, että näitä mausteita minäkin haluan käyttää. Tilasin aluksi vain itselleni, mutta pian syttyi lamppu, että nämä ovat niin hyviä, että näitä voisi vaikka myydä. Jälleenmyyjänä toimin heille vajaan vuoden. 1.1.1995 rekisteröin oman toiminimen ja olin tullut siihen tulokseen, että rupean ostamaan mausteet suoraan maahantuojilta isommissa pakkauserissä sekä pakkaamaan ne itse. Siitä se STM-Markkinoinnin tarina sitten lähti. Ja miksi tuollainen nimi yritykselle, miksi siinä ei ole mainintaa mausteista?!? Enhän voinut aloittavana yrittäjänä tietää, että mausteet vievät mennessään. Kuvittelin, että myyn jotain muutakin toiminimen alla, mutta enpä ole myynyt. Ja mistä tuo STM sitten tulee? Silläpä on kaksi merkitystä eli nimestäni Sari Tuulikki Mäkinen ja Sari Tiia Marika eli minä ja tytöt.
Vuosia tai oikeammin vuosikymmeniä on tehty kotiesittelykeikkoja. Ensimmäiset maustekutsut pidin 18.5.1994 ja mikä ihaninta mm. tämänkin esittelyn osallistujia on tällä hetkellä, vuosikymmenien jälkeen asiakkainamme ja mikä kaikkein parasta, myös heidän lapset ovat ottaneet meidän mausteet omikseen.
Monilla messuilla ja muissa tapahtumissa olemme olleet alusta alkaen hanakasti mukana. Myös niistä on paljon ihania muistoja, niin asiakkaista kuin näytteilleasettajakollegoista. Ensimmäiset messut, joihin osallistuin, olivat Someron Messut kesäkuussa vuonna 1994. Muistan, kun poistuin välillä messupisteeltäni ja laitoin ”lapun luukulle”, jossa luki : Olen imettämässä, palaan pian. Nyt teemme tämän Marika-tyttäreni (synt. 1994) kanssa paljon yhteiskeikkaa isommissa tapahtumissa. Marika hoitaa myös yrityksen somen ym. tietotekniikkaa vaativat asiat. Hän on kirjaimellisesti saanut yrittäjägeenin äidinmaidosta ja jää vaan nähtäväksi mihin tämäkin homma vielä kehittyy.
Tiia-tytär (synt.1991) auttaa myös tapahtumissa oman aikataulunsa mukaan ja hänen mukanaan temmeltää myös seuraavaa maustesukupolvea: Aada (synt.2020) sekä kaksoset Eetu ja Eevi (synt.2022).
Aviomies Kari on ollut alusta asti mukana, ei niinkään myyntihommissa, mutta roudausapuna sekä yleismiehenä. Tosin kerran on hänkin yhdelle rouvashenkilölle pakannut kardemummaa, kun muita ei ollut saatavilla ja kardemummalle oli tarve. Perhe on ihan paras.